Sweet Words

Tänään on Suomen 104. itsenäisyyspäivä, jonka sotiemme veteraanit henkensä uhalla saivat säilytettyä. Kunnioitukseni veteraaneja kohtaan on todella suuri, olivat he sitten rintamalla, lottina tai sotilaskodissa. Kotirintamalla olleille kunnioitus on yhtälailla suurta. Meidän tulee arvostaa sitä, että meillä on itsenäinen valtio ja saamme lähes tulkoon päättää omista asioistamme, palaan myöhemmin tässä tekstissä erääseen surulliseen ja totta olevaan faktaan itsenäisyydestä, jonka itse koen olevan huono asia.

Minulla on itselläni ollut tapana joka itsenäisyyspäivä katsoa Tuntematon Sotilas (1955) Edvin Laineen ohjaamana, mielestäni tämä on ainut ja oikea, en pidä uusista varianteista, eivätkä ne juurikaan seuraa Väinön Linnan romaania, toki eihän 1955 vuoden elokuvakaan täysin romaania seuraa. Kirjoihin perustuvat elokuvat ovat toki ohjaajien tulkintoja kirjoista. Minulla on myös toinen tapa itsenäisyyspäivänä, käyn haudoilla viemässä sukulaisten muistoksi kynttilät.

Seuraavaksi perehdyn nyt aiemmin mainitsemaani surulliseen faktaan. Nimittäin omasta mielestäni olemme ainakin osan itsenäisyydestämme menettäneet vuonna 1994, kun Suomi liittyi Euroopan Unioniin.

Euroopan Unioni ja itsenäinen Suomi

Suomi liittyi vastoin kansan tahtoa vuonna 1994 Euroopan Unioniin, vaikka kansanäänestyksen tulos liittymisestä Euroopan Unioniin oli kielteinen. Tuntuu käsittämättömältä, että poliitikot kehtasivat vasten kansan tahtoa toimia noin.

Tehdäänpä siis seuraavaksi tututuksi asia, että itse olen äärimmäisen EU – vastainen ihminen. En ollut syntynyt vuonna 1994 vielä, mutten koe siltikään Euroopan Unionin tuoneen minulle mitään hyvää. Ainoa hyvä asia on kansainväliset kauppasopimukset ja vapaa liikkuvuus. EU:lta tulevat direktiivit ovat suurimmalta osalta haitanneet vain elämää. Mielestäni kunnianarvoiset sotiemme veteraanit eivät antaneet henkeään tällaisen asian takia.

Kunnioitan heitä, jotka ajavat Suomen EU – eroa, joka toisaalta toisi mukanaan ongelmia, sillä Suomen talous nojaa pitkälti EU:seen, kun kenties kannattaisi olla omavaraisempi. Itse kyllä äänestäisin kyllä EU – erolle. Toisaalta EU – ero toisi paljon hyvääkin varsinkin, jos Euroopan Unionin kaavailema liittovaltio toteutuu, sinne menisi kokonaan Suomen itsenäisyys. Liittovaltio ideaan ei tule suostua missään tapauksessa.

Osa itsenäisyyttä takaisin

Euroopan Unioni suunnittelee liittovaltion muodostamista, mutta onhan se ennenkin nähty, että suuret liitot kaatuvat, kuten Neuvostoliitolle kävi 90 – luvulla. Täytyy vain toivoa, ettei EU:n kaavailema liittovaltio toteudu, sillä Suomen nykyinen hallitus ajaisi Suomen siihen, eikä se välttämättä ole hyvä asia. Toivottavasti asiat tulevaisuudessa menevät hyvin ja saamme pitää edes sen osan itsenäisyyttä, joka meille jäi, kun Euroopan Unioniin liityttiin 90 – luvun puolivälissä.

Lukiessasi tätä toivon, etten aiheuttanut ihmisille ristiriitaisia tunteita. Painotan, että itse ajattelen asioista näin ja vaikka ajattelen näin olen kaikesta huolimatta kiitollinen, että saan elää suht vapaasti omaa elämääni. Tähän loppuun vielä toivotan kaikille: Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tässä blogitekstissä kirjoitan ajatuksiani nykyajan koulunkäynnistä. Alun perin olin ajatellut, että toteutan tämän tekstin niin, että kyselen nyt peruskoulua ja amista/lukiota käyviltä tiivistetysti heidän ajatuksiaan. Näitä ajatuksia sitten olisin käyttänyt omien ajatusteni tukena. Ideaani kuului myös, että peruskoulun ja amiksen/lukion käyneet 1998–2002 syntyneet olisivat saaneet kertoa omia ajatuksiaan omiin kouluaikoihin liittyen. Idea kariutui siihen, etten saanut kyselyyni yhtäkään vastausta, joten kirjoitan pelkästään omista ajatuksistani. 

Olen huomannut, että nykyaikana vaaditaan paljon enemmän kuin omana aikana, joka tekee oppimisesta rankkaa, sillä vastuu oppimisesta sysätään oppilaalle/opiskelijalle. Esimerkiksi omana peruskouluaikana olin viimeinen ikäryhmä, joka kävi ns. vanhan opetussuunnitelman, mutta uutta ainakin omassa koulussa jollakin poikkeusluvalla oli jo aloitettu, joka vei kokeet pois ja oppiminen raportoitiin oppimispäiväkirjaan tai kirjoitettiin raportteja.  

Googlasin nopeasti, minä vuonna tämä ”vanha opetussuunnitelma” on tullut voimaan, mutten löytänyt mitään järkevää vastausta asiaan. Taitaa olla vielä niin, että nyt 2021 on muuttunut hieman lisää tuo opetussuunnitelma. Mennäänpä takaisin asiaan. 

Lukioaikanani oppimista ei sysätty yhtä paljon opiskelijan niskaan kuin mitä meillä peruskoulussa oli tehty. Lukio toki oli rankempi, sillä päivät olivat pitkiä ja koulumatka tarpeettoman pitkä. Lukiosta minulla on enemmän hyvää sanottavaa, sillä peruskouluaika oli itselleni suurimmaksi osaksi Manalasta. 

Toki missä tahansa muussakin asiassa on nykyajan koulussa hyviäkin asioita, kuten vaikuttaminen omaan numeroon ja tehdään vaadittavia tehtävien sen mukaan, minkä numeron toivoo saavansa kustakin aineesta. Tällainen tehtävien teko vaatii toki itsekuria ja varmasti pitkäjänteisyyttä jo siksi, että useimmiten tunneilla keskitytään aiheen oppimiseen ja oppimispäiväkirjan tekemiseen (jos sellainen on aineen kohdalla käytössä), tehtävät jäivät useimmiten kotiin. 

Tässä oli jotakin ajatuksia liittyen nykyajan kouluun, puhuin tässä lähinnä peruskoulusta, mutta yritin huomioida lukion tässä tekstissä myös. Amis ei saanut huomiota aiheeseen liittyen, sillä en tiedä suoraan sanoen mitään amiksessa opiskelusta. 

Tämäkin teksti tulee näin sunnuntai aamuna, mutta lauantai meni nukkuessa univelkoja ja koronarokotuksesta aiheutuneen väsymyksen taltuttamisessa. Yritän palata mahdollisimman pian vanhaan rytmiin, jos se alkavan tenttiviikon varjolla on mahdollista. 

Tässä blogitekstissä puhun ihmistuntemuksesta sosiaalisissa tilanteissa. Tarkkaan ottaen puhun blogitekstissä ihmisten lukutaidosta, joka tarkoittaa tulkintaa henkilön kehon kielestä, käytöksestä, puhetyylistä, jne. Kävin taannoin kaverini kanssa keskustelua aiheesta, ihmistuntemus kaveripiirissä. Keskustelun lomassa kaverini ehdotti, että kirjoittaisin tästä blogiini omia ajatuksiani aiheeseen liittyen. Tässä sitä sitten ollaan ja kirjoitetaan blogipostausta ihmistuntemuksesta. Haluan painottaa, että nämä ovat minun ajatuksiani aiheeseen liittyen, joten tätä ei pidä ottaa totuutena. Mennäänpä itse asiaan!

Päätin lähteä kokoamaan ajatuksiani paperille muutama päivä kaverini kanssa käydyn keskustelun jälkeen. Kuten aiemmin mainitsin, kaverini kanssa käyty keskustelu rajautui ihmistuntemukseen kaveripiirissä. Keskustelun tuntuessa suppealta, laajensin pohdintani koskemaan kaikkia sosiaalisia tilanteita. Me ihmiset koemme sosiaalisia tilanteita päivittäin ja kohtaamme tiedostaen tai tiedostamatta sosiaalisia tilanteita ja sen myötä erilaisia ihmisiä. Kuvittele tapaavasi uusi ihminen, ensimmäisenä kiinnität huomiosi uudessa tuttavuudessa, hänen kehonsa liikkeisiin, elekieleen, kasvojen ilmeisiin ja puheeseen, niinpä se kertoo ihmisestä jo todella paljon. Tässä esimerkki vain lukusista sosiaalisista tilanteista, joissa ihmisten lukutaitoa tarvitaan.

Tämä ihmisten lukutaito karttuu iän myötä ja siihen voi vaikuttaa koulussa koettu valitettavan yleinen ilmiö: koulukiusaaminen. Muita syitä ihmisten lukutaidon karttumiseen voi olla kiinnostus ihmisen psykologiasta tai ihan vain iän myötä karttunut taito tutkia ihmistä syvemmin kuin mitä hän päälle päin antaa ilmi.

Hyvä ihmisten lukutaito auttaa tulkitsemaan uuden tuttavuuden, esimerkiksi luotettavuutta. Tämä taito on toki hyödyllinen myös jo tuttujen ihmisten suhteen, kun punnitset mielessäsi millaisia he ovat tai ovatko he kenties jotenkin muuttuneet ja mihin suuntaan. Monesti kuulee sanottavan: ”Osaan lukea ihmisiä kuin avoimia kirjoja”, ehkä jotkut osaavat en kiellä sitä, mutta monella tämän lauseen sanojista on ollut myös puutteita ihmisten lukutaidossa tai ihmistuntemuksessa. Muistakaa kukaan ei ole täydellinen, eikä tässäkään asiassa saavuteta koskaan täydellisyyttä.

Omien kokemuksieni takia hyvästä ihmisten lukutaidosta on ollut hyötyä, sillä olen blokannut elämäni aikana ihmisiä, joiden koen olevan huonoa seuraa itselleni, en tiedä johtuuko tämä koulukiusaamiskokemuksistani, mutta tiedän sen auttaneen minua sosiaalisissa tilanteissa. En väitä olevani hyvä lukemaan ihmisiä, mutta sen verran hyvän, että summittaisesti tiedän, mitä he ajattelevat tai aikovat seuraavaksi. Oman ihmisten lukutaidon ansiosta elämässäni ei tällä hetkellä ole kaksinaamaisia selkäänpuukottajia, mitä ehkä joskus on ollut.

Hyvällä ihmistuntemuksella tai ihmisten lukutaidolla voi välttyä suurilta riidoilta, tosin parisuhderiidat ovat asia erikseen, joita on kenties joskus ihan hyvä olla, jotta suhteen osapuolet tulevat kuulluksi edes jotenkin. Tämänkin asian suhteen kannattaa luottaa intuitioon.

Tällä kertaa puhun blogitekstissäni ystävistä. Tähän alkuun haluan sanoa, että minulle ystävä ja kaveri ovat eri asioita. Kaveri on sellainen, jota tavataan ja jolle kerrotaan asioita yleismaallisesti, kun ystävää tavataan ja hänelle puhua mistä vain.

Minun mielestäni ystäviä voi olla yksi tai muutama, mutta kavereita ja hyvän päivän tuttuja voi olla satoja. Ystävä ei tuomitse, kun puhutte asioista luottamuksella tai yleisesti. Unohtamatta mielipiteitä. Mielestäni ystävä ei myöskään hauku, kiusaa tai kohtele kaltoin, hyväntahtoinen naljailu silloin tällöin on okei, mutta väärissä tilanteissa tai loukkaava naljailu ei ole okei.

Jokaisella tulisi olla edes yksi sydän ystävä, johon luottaa, tukeutua ja viettää aikaa. Olen itse vastikään tutustunut uuteen ihmiseen, josta on tullut minulle hyvä kaveri, sillä omat parhaat ystäväni asuvat minusta hyvin kaukana. Olen iloinen, että tapasin tämän hyvän kaverin, sillä hän on kanssani samanhenkinen.

Mielestäni aidot ystävät ja kaverit tuovat voimaa ja elämään mielekkyyttä. Näin aikuisiällä on ollut vaikea tutustua ihmisiin, vaikka myönnettäköön, ettei se ole ikinä ollut helppoa. Olen ujo tapaus, joten on vaikeaa tutustua tai jutella uusille ihmisille. Minulle kuitenkin aidot ystävät ja kaverit tuovat voimaa ja heitä on kiva tavata. Elämäni varrella kuten meillä kaikilla on ollut myös vääränlaisia ystäviä ja kavereita, onneksi ne ovat menneitä aikoja katkoessani heihin välit.

Tämän kerran blogiteksti on lyhyt ja ytimekäs teksti ystävien tuomasta voimasta. Muistakaa arvostaa omia aitoja ystäviänne.

Hyvää Halloweenia lukijani!

Tällä viikolla puhun todella tärkeästä aiheesta. Luin kuluneella viikolla artikkelin koulukiusaamiseen liittyen, aivoni alkoivat raksuttaa ja päätin tällä viikolla kirjoittaa aiheesta. Koulukiusaamisesta kärsii valitettavan usea nuori ja minäkin kuuluin peruskouluaikana tähän useaan nuoreen, jota kiusattiin.

Näin lyhyesti omalla kohdalla kiusaaminen oli henkistä ja joskus fyysistä eli porukan ulkopuolelle jättämistä, väärän tiedon levittämistä ja haukkumista. En muista, että omana aikana kovinkaan moni olisi tuonut asiaa esille. Kiusattuja oli varmasti enemmän kuin pelkästään minä, mutten muista, että koulukiusaaminen olisi ollut pinnalla edes keskusteluissa. Minun aikana koulussa ehkä pelättiin enemmän kiusaajia ja heidän reaktioitaan. Itse päätin 9. luokalla, ettei kiinnosta, sillä tiesin sen loppuvan pian.

Tällä tekstillä haluan antaa vertaistukea niille, jotka tällä hetkellä kärsivät koulukiusaamisesta. Koulukiusatut ovat todellisuudessa niitä voittajia. Joskus toki käy niin, että kiusatusta tulee kiusaaja, koska omaa pahaa oloaan purettava johonkin, tämä ei kuitenkaan minun mielestäni ole hyväksyttävää. Mieluummin käy purkamassa paha oloa terapiassa tai kanavoi ne tunteet joillain muulla tavalla, muttei myöskään itsetuhoisuus ole ratkaisu. Monelle puhkeaa ahdistus- ja paniikkihäiriö ja/tai masennus siihen kylkiäiseksi.

Minun mielestäni opettajia tai varhaiskasvatuksen opettajia ei ole koulutettu kiusaamisen tunnistamiseen riittävän hyvin, jolloin siihen ei myöskään osata puuttua riittävän aikaisin. Mielestäni koulukiusaaminen pitäisi saattaa rikoslain piirissä siten, että siitä saa rangaistuksen, kuten sakot, tietyllä tavalla kiusaamisesta saa rangaistuksen kuten kunnianloukkaus, pahoinpitely jne, mutta entäpä ne kiusaamisen muodot, jotka eivät kuulu edellä lueteltuihin rikoksiin. Jokaisen tulisi uskaltaa puuttua kiusaamiseen, jos sitä näkee, esimerkiksi itse puutun, jos näen, sillä en halua, että kukaan muu siitä kärsii, jos se on minun asiaan puuttumisestani kiinni.

Mielestäni sekä kiusattua että kiusaajaa tulisi auttaa, ettei kiusaamisen kierre jatku tai pahimmassa tapauksessa jompikumpi osapuolista tee itsemurhaa tai tapahdu jotain muuta vakavaa. Kiusaajaa pitäisi auttaa käsittelemään omia tunteitaan ja keskustella siitä miksi hän kiusaa. Kiusattua pitäisi auttaa käsittelemään kiusaamiskokemus, jottei osat vaihdu ja hän ala kiusata tai hän jää tunteidensa kanssa yksin.

Kiusaamisen vastaisia ohjelmia on Suomen kouluissa ja niiden toimivuudesta voidaan olla montaa mieltä. Suomen laki edellyttää kouluja tekemään suunnitelman kiusaamisen lopettamiseksi. Omalla kohdalla peruskoulussa tällainen ohjelma ei auttanut yhtään.

Tähän lopuksi vielä koulukiusaaminen on väärin ja mielestäni siitä ei voi ikinä puhua liian vähän. Kommentoi Instagramissa, mitä mieltä olet koulukiusaamisesta.

Tällä viikolla kirjoitan ihan vain kuulumisiani. Blogitarinan viimeinen kappale ilmestyy ensi viikolla. Nyt kahteen viikkoon en ole mitään blogitekstejä kirjoitellut, koska olen lukenut uusintatenttiin ja loppu aika kulunut kouluhommien parissa.

Kuinka voikaan olla stressaavaa tehdä isoja koulutöitä deadlineilla, jotka ovat toisiaan lähellä. Kuinka voikaan olla stressaavaa hoitaa muita asioita sen lisäksi. No kaikesta selviää ajan kanssa. Aloitin kuluneella viikolla lukemisharrastukseni uudestaan, mikä on omalta osaltaan lievittänyt stressiä toden teolla.

Kaiken kaikkiaan minulle kuuluu hyvää. Stressiä tuotti myös asioiden epäjärjestys, jotka olen viimein saanut järjestykseen. Asioiden loksahdellessa paikoilleen mieli rauhoittui ja stressi lieveni huomattavasti.

Pidän tämän viikon blogitekstin lyhyenä ja ytimekkäänä kuulumisien kerrontana.